sunnuntai 8. elokuuta 2010

Luomuruokahuijauksesta

Allekirjoittanut on huomannut luomu-uskonnon nousun täällä kotimaassakin. Luomun väitetään olevan paremman makuista, vähemmän ympäristöä saastuttavampaa ja terveellisempää. Luomuruokaa ylistäviä kommentteja lukiessani sisäinen skeptikkoni heräsi ja päätin ottaa asioista hieman selvää - ja tulin siihen tulokseen, että luomuruoka on yksi iso huijaus jonka tarkoituksena on lähinnä huijata ihmisiltä rahat pois. Olen huomannut sen pikku asian, että jokaista luomun puolesta rummuttavaa viherpiipertäjää kohti on ainakin yksi maa- ja metsänhoitoalan PhD, joka varoittelee luomun vaaroista.

Ensiksi, nousee kysymys, onko luomu terveellistä? Luomun terveellisyyttähän ollaan perustelu torjunta-aineiden jäämien puutteella. Torjunta-aineethan tunnetusti ovat karsinogeenejä, mutta nämä luomun puolesta rummuttavat viherpiipertäjät unohtavat sen pikku seikan, että 99,9% karsinogeeneistä tulee kasveista itsestään! Syy tähän on kasvien luonnonmukainen suojautuminen tuholaisilta.

Esimerkiksi yhdessä kahvikupposessa on 10mg karsinogeenisiä aineita, joka on enemmän kuin koko vuoden aikana nautittujen synteettisten torjunta-aineiden saanti! Eli viherpiipertäjien kannattaisi lopettaa se kahvinjuonti.

Sitten, luomuruuan seleenipitoisuuksista. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan ihmisen tulisi saada seleeniä 40-50 mikrogrammaa seleeniä vuorokaudessa. Seleeni on ihmiselle tärkeä hivenaine, mutta on ilmennyt että suomalainen maaperä on erittäin köyhää, ja ihmiset eivät saa tarpeeksi seleeniä. Siksi tavanomaisessa viljelyssä seleeniä lisätään viljaan lannoitteiden mukana, mutta luomuviljelyssä ei käytetä seleenipitoisia lannoitteita. Eli jos luomu yleistyy, niin seleenipitoisuus vähenee.

Pahimmat flunssat ovat juuri lähteneet Kiinan vähäseleenisiltä alueilta, AIDS levisi Zairesta seleenin- ja jodinpuutteen takia. Syy on se, että seleenin puutostilat vaikuttavat immuunipuolustukseen osallistuvien solujen määrään alentavasti. Puheet luomuruuan suuremmasta ravintopitoisuudesta perustuu lähinnä uskomuksiin, ja sille ei ole minkäänlaista tieteellistä todistetta. Että se siitä terveellisyydestä. Oikeastaan luomu-uskovaisuus on vain haitaksi terveydelle.

Sitten, hieman luomusta ja ympäristöstä. Luomu-absurdistit usein rummuttavat luomuviljelyn vaikutuksista ympäristöön, mutta ainakaan positiivisia vaikutuksia ei olla havaittu, pikemminkin päinvastoin. Ensinnäkin, tavanomaisesti tuotetut lajikkeet ovat typen suhteen tehokkaampia, ja vaativat vähemmän typpilannoitusta tuotettuun ruokamäärään nähden. Verrattuna luomuviljelyyn, tavanomainen viljelytapa lisäksi vähentää tai välttää kyntämistä. Kyntäminen aiheuttaa mm. maaperän eroosiota. Luomussa taas kyntämistä on pakko käyttää, mikä aiheuttaa tuhoja maaperälle. Moderni maanviljely säästää vettä, maaperää ja biodiversiteettiä. Jos vielä geneettisesti manipuloidaan kasveja kestämään enemmän tauteja ja olosuhdemuutoksia, kuten hallaa, niin maatalous tehostuu huomattavasti.

Vesi on tärkeä resurssi, ja moni onkin syystä huolissaan veden riittävyydestä ja perustelee tällä argumentilla luomun tärkeyttä. Tavanomaisessa viljelyssä satojen määrä suhteessa käytettyyn veden määrän kasvuun on vain kasvanut, eli maataloudesta on tullut vesitehokkaampaa. Vuosien 1961 ja 2000 välillä veden tuottavuus maataloudessa on noussut kaksinkertaiseksi. (Food and Agriculture Organization 2003, 25)

Kuten mainitsin aiemmin, luomubuffaamisen tarkoituksena on lähinnä saada ihmisten rahat ruokateollisuuden taskuihin. Luomun hinta on noin 30% kalliimpi mitä tavanomaisen ruuan hinta. Esimerkiksi Iso-Britanniasta on kuulunut kummia, ihmiset ovat alkaneet laman aikana säästämään ja luopuneet kalliista luomusta. Luomutuotteiden kysyntä Euroopassa ja USA:ssa on kaksinkertaistunut, ja viime vuonna kotitalouksien luomuostot lisääntyivät 10%, ja Nielsenin kuluttajapaneelin mukaan suomalaiset käyttävät 62 miljoonaa euroa luomuun. Luomun hinnasta voidaan ottaa pieni esimerkki: luomu-ananaspalat maksavat 13,11€/kg, siinä missä tavallinen Pirkan ananaspalapurkki maksaa 4,89€/kg. Luomu-babypinaatin kilohinta oli lähes sata euroa. Ovatko ihmiset todella niin tyhmiä että hassaavat rahansa tällaiseen roskaan nykyisessä lama-Suomessa?

Jokainen tietenkin tekee itse omat valintansa, mutta huolestuttavinta nykykehityksessä on juuri luomun pakkosyöttö. Esimerkiksi kouluruokaa on ehdotettu siirrettäväksi luomuksi. Ottaen huomioon, että luomuruoka on luomutukien jälkeenkin 30% kalliimpaa, ja päivässä kouluruokaan on varattu vain kaksi euroa oppilasta kohti, ei saada kovin hyviä tuloksia. Esimerkiksi Espoon hintatasolla koulujen "luomuttaminen" maksaisi sata euroa oppilasta kohti vuodessa, eli sata miljoonaa euroa vuodessa.

Loppukaneettina luomuttajille: Norman Borlaug, ns. Vihreän Vallankumouksen kehittäjä ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut tiedemies, pelasti miljardeja ihmishenkiä nälkäkuolemalta. Mikä on miehen mielipide luomuun?

I now say that the world has the technology – either available or well advanced in the research pipeline – to feed on a sustainable basis a population of 10 billion people. The more pertinent question today is whether farmers and ranchers will be permitted to use this new technology? While the affluent nations can certainly afford to adopt ultra low-risk positions, and pay more for food produced by the so-called “organic” methods, the one billion chronically undernourished people of the low income, food-deficit nations cannot. (Norman Borlaug, 30th Anniversary Lecture, The Norwegian Nobel Institute, Oslo, September 8, 2000)


Ajattele siis luontoa ruokaostoksissasi, älä missään nimessä osta luomua.

2 kommenttia:

  1. Asiallista settiä.

    Tohon luomuiluun liittyen voisi esittää myös kysymyksen veganismin perimmäisestä mielekkyydestä; mistähän johtuu, että pelkkää kasvisruokaa mussuttavat ihmiset tuppaavat lihomaan, oliskohan liiallisella hiilihydraattien saannilla osuutta asiaan (pitää insuliinitasot jatkuvasti liian korkealla ja voi pahimmillaan johtaa diabeteksen puhkeamiseen), tai sitten kärsivät jatkuvasti erilaisista infektiosairauksista, joilla mitä todennäköisimmin on yhteys yksipuolisesta ruokavaliosta johtuvaan krooniseen aliravitsemukseen. Ja käsittääkseni pelkistä kasviksista on lähes mahdotonta saada riittävästi tiettyjä ravinteita, kuten B 12- ja muita B-ryhmän vitamiineja. Onhan se kieltämättä aika jännää, että varsinkin nuorilta naisilta on alettu diagnosoimaan sairauksia, joiden on jo luultu kadonneen ns. hyvinvointimaista ja joita on pidetty lähinnä kehitysmaiden vitsauksena...

    Vaan kuten Juice-vainaa asian kiteytti, ihminenhän on sitä mitä syö; mieluummin fiksu sika kuin tyhmä vihannes! ;) Mikähän olisi Olli Postin näkemys asiasta? ;)

    VastaaPoista
  2. Olli Posti lienee hardcore-vegaani, ainakin tällaisen kuvan olen asioista saanut. Olli Posti nyt on itse asiassa maksettu tapaus, hänen mielipidevaikuttamiseensa nyt tuskin kannattaa luottaa. Tyyppihän on mainostanut lähinnä omia tuotteitaan iät ja ajat.

    Pelkkä kasvisruoka on hyvinkin hiilihydraattipitoista. Yleensä se puuttuva liha juuri korvataankin perunalla, makaronilla tai vaikkapa riisillä. Tämä tarkoittaa insuliinipiikkejä ja hupsistakeikkaa, lihoamiskierrettä. Kummasti vaan Pekka Puskan aivopesulaitos unohtaa tämän pikkujutun... pidetään vaan kiinni niistä (maksetuista) tutkimustuloksista että suomalainen maatalous pysyy rahoissaan.

    VastaaPoista