sunnuntai 8. elokuuta 2010

Luomuruokahuijauksesta

Allekirjoittanut on huomannut luomu-uskonnon nousun täällä kotimaassakin. Luomun väitetään olevan paremman makuista, vähemmän ympäristöä saastuttavampaa ja terveellisempää. Luomuruokaa ylistäviä kommentteja lukiessani sisäinen skeptikkoni heräsi ja päätin ottaa asioista hieman selvää - ja tulin siihen tulokseen, että luomuruoka on yksi iso huijaus jonka tarkoituksena on lähinnä huijata ihmisiltä rahat pois. Olen huomannut sen pikku asian, että jokaista luomun puolesta rummuttavaa viherpiipertäjää kohti on ainakin yksi maa- ja metsänhoitoalan PhD, joka varoittelee luomun vaaroista.

Ensiksi, nousee kysymys, onko luomu terveellistä? Luomun terveellisyyttähän ollaan perustelu torjunta-aineiden jäämien puutteella. Torjunta-aineethan tunnetusti ovat karsinogeenejä, mutta nämä luomun puolesta rummuttavat viherpiipertäjät unohtavat sen pikku seikan, että 99,9% karsinogeeneistä tulee kasveista itsestään! Syy tähän on kasvien luonnonmukainen suojautuminen tuholaisilta.

Esimerkiksi yhdessä kahvikupposessa on 10mg karsinogeenisiä aineita, joka on enemmän kuin koko vuoden aikana nautittujen synteettisten torjunta-aineiden saanti! Eli viherpiipertäjien kannattaisi lopettaa se kahvinjuonti.

Sitten, luomuruuan seleenipitoisuuksista. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan ihmisen tulisi saada seleeniä 40-50 mikrogrammaa seleeniä vuorokaudessa. Seleeni on ihmiselle tärkeä hivenaine, mutta on ilmennyt että suomalainen maaperä on erittäin köyhää, ja ihmiset eivät saa tarpeeksi seleeniä. Siksi tavanomaisessa viljelyssä seleeniä lisätään viljaan lannoitteiden mukana, mutta luomuviljelyssä ei käytetä seleenipitoisia lannoitteita. Eli jos luomu yleistyy, niin seleenipitoisuus vähenee.

Pahimmat flunssat ovat juuri lähteneet Kiinan vähäseleenisiltä alueilta, AIDS levisi Zairesta seleenin- ja jodinpuutteen takia. Syy on se, että seleenin puutostilat vaikuttavat immuunipuolustukseen osallistuvien solujen määrään alentavasti. Puheet luomuruuan suuremmasta ravintopitoisuudesta perustuu lähinnä uskomuksiin, ja sille ei ole minkäänlaista tieteellistä todistetta. Että se siitä terveellisyydestä. Oikeastaan luomu-uskovaisuus on vain haitaksi terveydelle.

Sitten, hieman luomusta ja ympäristöstä. Luomu-absurdistit usein rummuttavat luomuviljelyn vaikutuksista ympäristöön, mutta ainakaan positiivisia vaikutuksia ei olla havaittu, pikemminkin päinvastoin. Ensinnäkin, tavanomaisesti tuotetut lajikkeet ovat typen suhteen tehokkaampia, ja vaativat vähemmän typpilannoitusta tuotettuun ruokamäärään nähden. Verrattuna luomuviljelyyn, tavanomainen viljelytapa lisäksi vähentää tai välttää kyntämistä. Kyntäminen aiheuttaa mm. maaperän eroosiota. Luomussa taas kyntämistä on pakko käyttää, mikä aiheuttaa tuhoja maaperälle. Moderni maanviljely säästää vettä, maaperää ja biodiversiteettiä. Jos vielä geneettisesti manipuloidaan kasveja kestämään enemmän tauteja ja olosuhdemuutoksia, kuten hallaa, niin maatalous tehostuu huomattavasti.

Vesi on tärkeä resurssi, ja moni onkin syystä huolissaan veden riittävyydestä ja perustelee tällä argumentilla luomun tärkeyttä. Tavanomaisessa viljelyssä satojen määrä suhteessa käytettyyn veden määrän kasvuun on vain kasvanut, eli maataloudesta on tullut vesitehokkaampaa. Vuosien 1961 ja 2000 välillä veden tuottavuus maataloudessa on noussut kaksinkertaiseksi. (Food and Agriculture Organization 2003, 25)

Kuten mainitsin aiemmin, luomubuffaamisen tarkoituksena on lähinnä saada ihmisten rahat ruokateollisuuden taskuihin. Luomun hinta on noin 30% kalliimpi mitä tavanomaisen ruuan hinta. Esimerkiksi Iso-Britanniasta on kuulunut kummia, ihmiset ovat alkaneet laman aikana säästämään ja luopuneet kalliista luomusta. Luomutuotteiden kysyntä Euroopassa ja USA:ssa on kaksinkertaistunut, ja viime vuonna kotitalouksien luomuostot lisääntyivät 10%, ja Nielsenin kuluttajapaneelin mukaan suomalaiset käyttävät 62 miljoonaa euroa luomuun. Luomun hinnasta voidaan ottaa pieni esimerkki: luomu-ananaspalat maksavat 13,11€/kg, siinä missä tavallinen Pirkan ananaspalapurkki maksaa 4,89€/kg. Luomu-babypinaatin kilohinta oli lähes sata euroa. Ovatko ihmiset todella niin tyhmiä että hassaavat rahansa tällaiseen roskaan nykyisessä lama-Suomessa?

Jokainen tietenkin tekee itse omat valintansa, mutta huolestuttavinta nykykehityksessä on juuri luomun pakkosyöttö. Esimerkiksi kouluruokaa on ehdotettu siirrettäväksi luomuksi. Ottaen huomioon, että luomuruoka on luomutukien jälkeenkin 30% kalliimpaa, ja päivässä kouluruokaan on varattu vain kaksi euroa oppilasta kohti, ei saada kovin hyviä tuloksia. Esimerkiksi Espoon hintatasolla koulujen "luomuttaminen" maksaisi sata euroa oppilasta kohti vuodessa, eli sata miljoonaa euroa vuodessa.

Loppukaneettina luomuttajille: Norman Borlaug, ns. Vihreän Vallankumouksen kehittäjä ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut tiedemies, pelasti miljardeja ihmishenkiä nälkäkuolemalta. Mikä on miehen mielipide luomuun?

I now say that the world has the technology – either available or well advanced in the research pipeline – to feed on a sustainable basis a population of 10 billion people. The more pertinent question today is whether farmers and ranchers will be permitted to use this new technology? While the affluent nations can certainly afford to adopt ultra low-risk positions, and pay more for food produced by the so-called “organic” methods, the one billion chronically undernourished people of the low income, food-deficit nations cannot. (Norman Borlaug, 30th Anniversary Lecture, The Norwegian Nobel Institute, Oslo, September 8, 2000)


Ajattele siis luontoa ruokaostoksissasi, älä missään nimessä osta luomua.

lauantai 7. elokuuta 2010

07.08.2010

Tentistä palauduttu. Päivän aviiseja selatessa huomasin, että Venäjän presidentti Medvedev muuttaisi poliisin jälleen miliisiksi.

Noudattakaamme samaa linjaa täälläkin. Eduskunnan voisi uudelleennimetä politbyrooksi, hallituksen keskuskomiteaksi, pääministerin ministerineuvoston puheenjohtajaksi, ja presidentin keskuskomitean puheenjohtajaksi.

Syyttäjänlaitoksen voisikin uudelleenristiä Stasiksi...

perjantai 6. elokuuta 2010

Vastine Jukka Väisälän blogipostaukseen "Nuiva manifesti tähtää kärpästä tykinkuulalla" 5.8 / US-blogit

Lueskelin Jukka Väisälän blogipostauksen nuivasta vaalimanifestistä, ja hänen blogipostauksensa oli sen tason tavaraa etten voinut olla kommentoimatta aiheeseen. Tuntuu että miehen mielipiteet ovat suoraa suvaitsevaiston monikulttuurisen indoktrinaation tulosta. Päätin pienen pohdinnan jälkeen kirjoittaa oman vastineeni tälle blogipostaukselle.

Perussuomalaiset ovat julkaisseet nuivan manifestin. He vaativat Suomea monokulttuuriseksi.


Onkohan tämä tahallaan väärinymmärretty? Missä vaiheessa manifestia sanotaan, että Suomesta halutaan monokulttuurinen yhteiskunta? Miten määritellään monikulttuurisuus ja monokulttuurisuus? Ilman määrittelyä tämä termi jää tyhjäksi sanahelinäksi.

Oman äidinkielen opettaminen peruskoulussa halutaan estää, mikä riistää mahdollisuuden oppia omaa äidinkieltään. (Niin, pitääkö esimerkiksi Ruotsista muuttaneen koululaisen mennä ummikkona suomenkieliseen kouluun...)


Tuota, Jukka - ajattelitko ihan loppuun asti ennen kuin painoit sitä enteriä? Maailmassa on yli 6500 kieltä, mistä meinasit hommata rahat tällaiseen määrään opettajia? Ainiin, valde maksaa - mutta miten kauan? Veronmaksajien pinna on pitkä (ollut ainakin tähän saakka) mutta sekin on rajallinen.

Koska Suomi monimuotoistuu jatkuvasti, kuuluu esimerkiksi poliisin ja terveysalan toimijoiden tietää eri kulttuurien toimintatavoista. Esimerkiksi joissakin kulttuureissa mies on perheen pää ja vaimonkin kaikki asiat kulkevat miehen kautta.


Voi herranjestas. Onko Väisälä ihan aikuisten oikeasti tuota mieltä? Tällä logiikalla pakkoavioliitot, pikkulapsien silpomiset ja kunniaväkivalta on vain monikulttuurisen yhteiskunnan ilmentymiä. Onko pahempaa kaksinaismoralismia (vai pitäisikö sanoa tätä sitten kulttuurirelativismiksi...) nähty?

Pakolaiskiintiöt eivät ole hälyttävällä tasolla nytkään.


Pakolaiskiintiöt eivät olekaan hälyttävällä tasolla, tässä on vain yksi mutta. Pakolaiskiintiöt ovat vain kolikon toinen puoli. Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ei oikeastaan määrittele sotaa, nälänhätää tai ekokatastrofia pakolaisuuden viralliseksi syyksi. Orpous tai sotaorpous esimerkiksi ovat virallisia syitä. Yleissopimuksen mukaan pakolaista ei voida kuitenkaan palauttaa maahan, josta hän on lähtenyt - tämä on se ongelmakohta. Suurin osa turvapaikanhakijoille annetuista oleskeluluvista annetaan toissijaisista syistä, kuten "suojelun tarve" tai "muu syy". Varsinaisen pakolaisstatuksen saa vain kourallinen ihmisiä vuosittain. Suurin osa näistä ihmisistä ei täytä Geneven sopimuksen ensimmäisen artiklan vaatimuksia. Lisäksi erittäin ongelmallinen on ns. perheenyhdistämispykälä, jonka nojalla maahan virtaa massoittain ihmisiä.

Tuskinpa maahanmuuttajaksi ryhdytään vain huvin vuoksi.


Maahanmuuttajaksi ei ryhdytä huvin vuoksi, vaan vastikkeettoman rahan. Ja se tässä onkin ongelma.

Kuinka moni suomalainen on elämässään niin onnekas, ettei tarvitse nähdä työttömyyttä eikä toimeentulotukea?


Tämä rinnastus ontuu. Toimeentulotuki on nimensä mukaisesti toimeentulotuki ja turvaverkko, ei suinkaan riippumatto. Nykyään somalit ja muut turvapaikkaturistit makaavat nimen omaan tällä riippumatolla. Sitäpaitsi, vaikka toimeentulotuki ja muut yhteiskunnan turvaverkot ovat olemassa, niiden tulisi olla ensisijaisesti Suomen kansalaisia varten.

Lyötyä ei tarvitse lyödä enää yhtään sen enempää. Siksi maahanmuuttajiin kohdistuva kritiikki täytyy olla rakentavaa ja asiallista. Inhimillisyys on kaiken perusta, eikä epäinhimillisyydelle tule antaa tilaa.


Ongelma on siinä, että kaikki maahanmuuttokritiikki halutaan vaientaa. Nykyinen suvaitsevaisto ei suvaitse edes asiallista tai rakentavaa kritiikkiä vaan haluaa vaientaa kaikki soraäänet ja saada ihmiset yhteen ääneen veisaamaan ilovirttä monikulttuurisuuden iloista. Rasismista ja fasismista on tullut ns. blanco-termi, kuten termi "neuvostovastaisuuskin" aikanaan oli.

Suosittelen kaikille suhteellisuudentajua. Maahanmuuttajien elämää on parannettava siinä, missä muidenkin elinoloja kohennetaan. Ketään ihmistä ei saa syrjiä millään tavalla.


Suhteellisuudentaju maahanmuuttoasioissa on kaukana. Onko oikein, että maahanmuuttajat saavat tuhansia euroja vastikkeetonta rahaa, siinä missä esimerkiksi opiskelijat joutuvat nykyään laskemaan senttejä selvitäkseen edes perustarpeista?

Ja oletko Jukka kuullut asiasta nimeltä kotoutumislaki? Kotouttamisen tarkoituksena on juuri integroida ihmiset yhteiskuntaan, tähän kuuluu esimerkiksi sellainenkin asia kuin kielen opettelu.

Kaiken kaikkiaan, tämä teksti oli suoraan indoktrinoidun kirjoittajan kynästä. Monikulttuurinen propaganda on näemmä mieheen uponnut täysillä ilman mitään kritiikkiä. Kannattaisi ajatella itse ennen kuin alkaa postittamaan tällaisia juttuja.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Islam ja naiset

Malliesimerkki naisia rakastavan rauhanuskonnon miesten toiminnasta:

Aisha
Aisha, 18, was dragged from her home by the Taliban after running away from her husband. Despite her pleas that her in-laws had been abusive, that they had treated her like a slave, that she had no choice but to escape, a Taliban commander said she must be punished, lest other girls in the village try to do the same thing. Aisha's family members carried out the punishment: her brother-in-law held her down while her husband sliced off her ears and nose, then left her to die. She is now hidden in a secret women's shelter, where she was taken after receiving care from U.S. forces.


Ennen kuin kukaan ehtiikään sanomaan, että kyseessä on Talibanin ja ääriliikkeen toiminta, niin saanen muistuttaa, että tämäntyyppinen kunniaväkivalta on islamin mukaista:

Men are overseers over women, by reason of that wherewith Allah hath made one of them excel over another, and by reason of that which they expend of their substance. Wherefore righteous women are obedient, and are watchers in husbands absence by the aid and protection of Allah. And those wives whose refractoriness ye fear, exhort them, and avoid them in beds, and beat them; but if they obey you, seek not a way against them; verily Allah is ever Lofty, Grand. (Suura 4:34)


Vaimonhakkaaminen ja väkivalta naisia kohtaan ei ole islamissa mikään tavaton asia. Kunniamurhia sattuu hyvinkin usein, ja tyypillistä kunniaväkivallalle on se, että naiset surmataan yleensä hyvin julmalla tavalla. Esimerkkejä tästä on esimerkiksi pakistanilainen Rabia, joka pakotettiin juomaan happoa, sisarukset Ruksana ja Samina, jotka mestattiin. Kunniaväkivaltaa tapahtuu länsimaissakin - Italiassa 20-vuotias Hina Saleem surmattiin viiltämällä kurkku auki, koska hänen perheensä ei pitänyt hänen "länsimaisesta elämäntyylistään", ja Yhdysvalloissa 36-vuotias Asiya Hassan mestattiin, koska hän halusi avioeron väkivaltaisesta miehestään. Islamilaisissa valtioissa lisäksi Jirga-tuomioistuimet voivat määrätä naiset murhautettavaksi koska he valitsevat itse puolisonsa.

Euroopan islamisoituessa tämä barbaarinen menettely tulee rantautumaan Suomeenkin. Itseasiassa, kunniaväkivalta on jo täällä. Eniten minua ihmetyttää, miksi monikulttuuriuskovaiset naiset menevät islamistien kanssa naimisiin.

Niin, seuraava kappale on omistettu kokonaan niille naishenkilöille, jotka edes harkitsevat "islamiin paluuta". Ehkäpä seuraava koraanikatselmus saa teidät harkitsemaan asiaa kahdesti. Mitä Koraani sanoo naisista?

1. Vanhat sedät saavat mennä naimisiin esimurrosiässä olevien pikkutyttöjen kanssa.

As for your women who have despaired of further menstruating, if you are in doubt, then their waiting period is three months as well as those who have not yet menstruated. As for those who are pregnant, their term shall be the time they deliver their burden. Allah will ease (matters) by His order for whosoever fears Him.
(Suura 65:4)


Maududi-hadithin kommentaari asiaan:

Therefore, making mention of the waiting—period for girls who have not yet menstruated, clearly proves that it is not only permissible to give away the girl at this age but it is permissible for the husband to consummate marriage with her. Now, obviously no Muslim has the right to forbid a thing which the Qur'an has held as permissible. (Maududi, vol. 5, p. 620, note 13)


Eli lapsen isä saa naittaa tämän vanhemmille miehille ja "kierrättää" pikkutyttöjä väliaikaisissa avioliitoissa. Ainakin minun moraalikäsitykseni mukaan tämä on sairasta lasten hyväksikäyttöä. Ajatelkaa tyttäriänne ja vastustakaa islamia!

2. Vaimon hakkaaminen on sallittua.

Men are the maintainers of women for that Allah has preferred in bounty one of them over another, and for that they have spent of their wealth. Righteous women are obedient, guarding in secret that which Allah has guarded. Those from whom you fear rebelliousness, admonish them and desert them in the bed and beat them (without harshness). Then, if they obey you, do not look for any way against them. Allah is High, Great. (Suura 4:34)


Haditheissa kerrotaan aiheesta seuraavaa:

Narrated 'Ikrima: Rifa'a divorced his wife whereupon 'AbdurRahman bin Az-Zubair Al-Qurazi married her. 'Aisha said that the lady (came), wearing a green veil (and complained to her (Aisha) of her husband and showed her a green spot on her skin caused by beating). It was the habit of ladies to support each other, so when Allah's Apostle came, 'Aisha said, "I have not seen any woman suffering as much as the believing women. Look! Her skin is greener than her clothes!" (Sahih Bukhari 7:72:715)


Muhammad b. Qais said (to the people): Should I not narrate to you (a hadith of the Holy Prophet) on my authority and on the authority of my mother? We thought that he meant the mother who had given him birth. He (Muhammad b. Qais) then reported that it was 'A'isha who had narrated this: Should I not narrate to you about myself and about the Messenger of Allah (may peace be upon him)? We said: Yes. She said: When it was my turn for Allah's Messenger (may peace be upon him) to spend the night with me, he turned his side, put on his mantle and took off his shoes and placed them near his feet, and spread the corner of his shawl on his bed and then lay down till he thought that I had gone to sleep. He took hold of his mantle slowly and put on the shoes slowly, and opened the door and went out and then closed it lightly. I covered my head, put on my veil and tightened my waist wrapper, and then went out following his steps till he reached Baqi'. He stood there and he stood for a long time. He then lifted his hands three times, and then returned and I also returned. He hastened his steps and I also hastened my steps. He ran and I too ran. He came (to the house) and I also came (to the house). I, however, preceded him and I entered (the house), and as I lay down in the bed, he (the Holy Prophet) entered the (house), and said: Why is it, O 'A'isha, that you are out of breath? I said: There is nothing. He said: Tell me or the Subtle and the Aware would inform me. I said: Messenger of Allah, may my father and mother be ransom for you, and then I told him (the whole story). He said: Was it the darkness (of your shadow) that I saw in front of me? I said: Yes. He struck me on the chest which caused me pain, and then said: Did you think that Allah and His Apostle would deal unjustly with you? (Sahih Muslim 4:2127)


3. Aviomies voi hylätä vaionsa tuosta noin vain, ihan luvan kanssa.

You will not be able to be just between your women, even though you are eager. Do not be altogether partial so that you leave her as if she were suspended. If you reform and are cautious, Allah is the Forgiver, the Merciful.
(Suura 4:129)


4. Polygamia on sallittua. Miltä tuntuisi jos aviomiehesi hässisi pikkulapsia? Tämä on sallittua islamin mukaan.

If you fear that you cannot act justly towards the orphans, then marry such women as seem good to you; two, three, four of them. But if you fear that you cannot do justice, then one only, or, those you possess. It is likelier then that you will not be partial. (Suura 4:3)


5. Naisen sana on vain puolet miehen sanasta.

Believers, when you contract a debt for a fixed period, put it in writing. Let a scribe write it down between you with fairness; no scribe shall refuse to write as Allah has taught him. Therefore, let him write; and let the debtor dictate, fearing Allah his Lord, and do not decrease anything of it. If the debtor is a fool, or weak, or unable to dictate himself, let his guardian dictate for him in fairness. Call to witness two witnesses of your men, if the two are not men, then a man and two women from the witnesses whom you approve; so that if one of the two errs, one of them will remind the other. Whenever witnesses are called upon they must not refuse, and do not be weary to write it down, be it small or large, together with its term. This is more just with Allah; it ensures accuracy in testifying and is the least of doubt. Unless it is present merchandise that you circulate between you; then no guilt shall be on you if you do not write it down and take witnesses when you are selling, and let no harm be done to either scribe or witness. If you do, that is a transgression in you. Fear Allah. Allah teaches you, and Allah has knowledge of everything. (Suura 2:282)


Hadithit vahvistavat tämän asian:

Narrated Abu Said Al-Khudri: The Prophet said, "Isn't the witness of a woman equal to half of that of a man?" The women said, "Yes." He said, "This is because of the deficiency of a woman's mind." (Sahih Bukhari 3:48:826)


6. Mies perii kaksinkertaisen osuuden naiseen verrattuna.

Allah charges you concerning your children, for a male like the share of two females. If they are women, above two, they shall have two thirds of what he left, but if she is one, then to her a half. While for his parents, to each one of the two a sixth of what he left, if he has a child. But if he has no child and his heirs are his parents, his mother shall have a third. If he has siblings, to his mother a sixth after any bequest he had bequeathed, or any debt. Your fathers and your children, you do not know which of them is nearer in benefit to you. This is an obligation from Allah. Surely, Allah is the Knower, the Wise. (Suura 4:11)


7. Koraanin mukaan mies on arvokkaampi kuin nainen.

Divorced women shall wait by themselves for three periods. It is unlawful for them, if they believe in Allah and the Last Day, to hide what He has created in their wombs, in which case their husbands would have a better right to restore them should they desire reconciliation. And for them similar to what is due from them with kindness. But men have a degree above them. Allah is Mighty and Wise. (Suura 2:228)


Hadithien mukaan suurin osa helvetin asukkaista on juuri naisia. Sahih Bukhari kertoo seuraavaa:

Narrated 'Abdullah bin Abbas: The Prophet then said, "I saw Paradise (or Paradise was shown to me), and I stretched my hand to pluck a bunch (of grapes), and had I plucked it, you would have eaten of it as long as this world exists. Then I saw the (Hell) Fire, and I have never before, seen such a horrible sight as that, and I saw that the majority of its dwellers were women." The people asked, "O Allah's Apostle! What is the reason for that?" He replied, "Because of their ungratefulness." It was said. "Do they disbelieve in Allah (are they ungrateful to Allah)?" He replied, "They are not thankful to their husbands and are ungrateful for the favors done to them. Even if you do good to one of them all your life, when she seems some harshness from you, she will say, "I have never seen any good from you.' " (Sahih Bukhari 7:62:125)


Niin. Kannattaa miettiä haluatteko todellakin uhrata ihmisarvonne rauhanuskonnon alttarille. Mikäli kuitenkin hassahdat kyseisen rauhanuskonnon ja pedofiiliprofeetan seuraajaksi, niin kannattaa muistaa että mikäli olet avioliitossa muslimimiehen kanssa, niin hän saa raiskata sinut milloin haluaa:

A husband has the right to be intimate with his wife and the wife must obey. If the wife refuses, then the rule of 'nusyuz' (disobedient) applies and the husband is not required to provide financial assistance to her. (Mufti Harussani Zakaria, 2004)


Ja edelleen kannattaa muistaa sekin seikka, että sinut voidaan pakottaa järjestettyyn avioliittoon. Pedofiiliprofeetta Muhammedin avioliitto kuusivuotiaan Aishan kanssa mahdollistaa tämän menettelyn. Itseasiassa, naisen hiljaisuus katsotaan suostumuksen merkiksi. Avioliiton "täyttäminen" tapahtuu kun aviomies katsoo naisen olevan valmis sukupuoliyhdyntään. Muhammed antoi tästä oman esimerkkinsä harrastamalla seksiä Aishan kanssa, kun hän oli yhdeksänvuotias. Islamissa ei ole lakia joka suojelisi naista aviomiehen tekemältä raiskaukselta, ja itseasiassa aviomies voi islamissa raiskata naisen milloin haluaa.

Summa summarum, islam on naisvihamielinen uskonto joka suhtautuu naisten oikeuksiin erittäin vihamielisesti, ja naiset ovat islamissa lähinnä aviomiestensä seksiorjia.

maanantai 2. elokuuta 2010

Saudi-Arabian pedofiilisedistä


Kirjoitin jo aiemmin islamin pyhittämistä lapsiavioliitoista. Ainakaan Saudi-Arabian tilanne ei ole tästä edistynyt mihinkään. Egyptin väestö- ja perheministeriö on aloittanut kampanjan kitkeäkseen saudimiesten harjoittaman lapsiprostituution, korrektimpi ilmaus "väliaikaiset avioliitot".

Saudi-Arabiassa ei ole morsiamelle alkuunkaan alaikärajaa. Eli de facto voit mennä vaikka pikkuvauvan kanssa naimisiin Saudi-Arabiassa jos haluat. Edistystä on tapahtunut, sillä paikallinen laki vaatii morsiamen iän kirjaamisen avioliittotodistukseen. Kuitenkin, lapsiinsekaantumista edelleenkin tapahtuu: 66-vuotias saudimies tuomittiin 14-vuotiaaseen sekaantumisesta. Tällainen toiminta ei sinällään ihmetytä, sillä islam nimenomaan pyhittää pedofilian ja lapsiinsekaantumisen. Tämän asian, eli totuuden kertomisen, suhteen länsimaissa valitettavasti ollaan kuitenkin retuperällä. Jostakin syystä Suomi ja muut länsimaat haluavat vaieta asian kuoliaaksi, esimerkkinä tällaisesta poliittisesti korrektista toiminnasta on juuri Jussi Halla-Ahon saama tuomio "uskonrauhan rikkomisesta", joka on ns. blanco-pykälä, eli sitä voidaan de facto soveltaa minkälaiseen tekstiin tahansa.

Miten länsimaisen yhteiskunnan pitäisi suhtautua tällaiseen toimintaan?

International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems määrittelee pedofilian seuraavasti:

A sexual preference for children, boys or girls or both, usually of prepubertal or early pubertal age. (ICD F65.4)


Ruotsissa on jo väläytelty sukupuolineutraalien avioliittojen loogisena jatkumona lukumääräneutraaleja ja avioliittoja, ja Ruotsin SETA, Riksförbundet för homosexuellas, bisexuellas och transpersoners rättigheter, on aloittanut pedofiilien ja polygamistien hyväksymisen riveihinsä. Ainakin Ruotsin osalta valitettavasti homma on menossa siihen, että lapsiinsekaantujat ovat pääsemässä valloilleen, ja Suomi tuntuu seuraavan "isoveljeä" kaikessa, joten saa nähdä milloin tällaiset aloitteet rantautuvat Suomeenkin...

Oma mielipiteeni asiasta on tottakai se, että tällaiselle moraalirappiolle ei missään nimessä saa antaa jalansijaa, mutta valitettavasti vallanpitäjät ovat eri mieltä. Somalien osalta asia toimii niin, että somalimiesten jalkavaimot tuodaan Somaliasta ankkurilapsina, ja näille lapsiinsekaantujille naitetut somalitytöt hoitavat syntyneet lapset yksinhuoltajina, samalla lypsäen sossurahaa minkä ehtivät, eli syyllistyen petokseen.

Tietääkseni Suomen lain mukaan lapsiinsekaantuminen on vielä toistaiseksi rikos, ja toivotaan että se pysyykin rikoksena.